Tontin etsintä ja valinta

Aloitettiin aktiivinen tontin etsintä levittämällä sanaa tutuille siitä, että etsimme tonttia. Ensin toki kävimme läpi kaupungin tonttipörssin, mutta sieltä löytyi tasan yksi hyvä tontti. Kun tonttia käytiin katsomassa, oli se voimalinjan alla. Ei kiitos! Selkeää oli, että kulkuyhteys valtatielle tulisi olla hyvä ja nopeahko. Tämä esimerkiksi sulki pois molempien kotikylään rakentamisen mahdollisuudet. Lisäsimme hakua tontin ostoilmoituksella, ensin netissä ja sitten paikallislehdessä. Tämä ja sanan levittäminen tutuille poiki monia mahdollisia tontteja, mutta ei yhtäkään meille täydellistä.

Ajeltiin paljon alueella mihin toivottiin rakentavamme ja katseltiin mahdollisia hyviä tontteja. Sen jälkeen kaivettiin maan omistajien tiedot esiin ja kysyttiin suoraan, myisikö tämä meille maatilkun. Toki tiedän, että toivomamme palstan koko on suuri ja varmasti osaltaan vaikutti nihkeyteen myydä maata. Mutta todella hankalaa alueelta oli maata ostaa. Se on vähän harmillista, koska jos kaikki pitää maastaan kynsin hampain kiinni, en usko, että esimerkiksi kylän koulu ihan älyttömän kauaa säilyy.

Lopulta meillä oli kaksi vaihtoehtoa rakennuspaikaksi. Nuo vaihtoehdot tulivat molemmat tietoomme mutkan kautta, toinen kysyessä toista maapalstaa ja toisen vinkkasi ystäväni isä. Toinen tonteista oli joenrannassa ja toinen metsänrannassa. Joenranta tontti oli houkutteleva, näin talomme istuvan sinne täydellisesti. Pohdimme kuitenkin tonttiin liittyviä huolia, kuten sitä että pojan täytyisi ylittää iso tie ja minkälaisiin konnuuksiin lähellä oleva joki houkuttelisi. Myös tien rakentaminen tontille olisi ollut haasteellista ja kallista. Tontilla olisi myös täytynyt mahdollisesti paaluttaa, joka olisi taas nostanut budjettia melko huimaksi. Jouduimme kysymään itseltämme, olisiko ylhäinen yksinäisyys paikalla kuitenkaan sen arvoista? Tontti olisi myös vaatinut huomattavasti työläämmän lupaprosessin ja vaikka toisimme talon niin rantaan kun se säännösten puitteissa olisi mahdollista, emme silti näkisi talomme ikkunasta jokea. Totesimme, että ei ole sen arvoista.

Jokirantatontin byrokratiahelvetistä on vielä mainittava, että täällä sääntö suomen pilvien alla, meidän piti muun muassa selvittää onko tontin kantatilalla rantaan rakennusoikeutta. Eli joskus satoja vuosia sitten on jaettu kantatilat ja jokaiselle on annettu tietty metrimäärä rakennusoikeutta. Tämä rakennusoikeus on edelleen voimassa, vaikka kantatila on luonnollisesti lohkottu jo moniin kertoihin. Järjetöntä! Aikaa ja vaivaa olisi myös tarvittu käytettävän mökkitien muuttamiseksi tieliittymäksi (ELY-kekskukselta), sekä rannasta johtuen olisi tullut hakea poikkeuslupa. Jos rantaan rakentamisesta haaveilee, täytyy byrokratialle varata oikeasti reilusti aikaa.

Kun jokiranta ajtuksena oli rakkautta ensisilmäyksellä, metsänranta ei ollut. Sille lämmettiin hitaammin. Siinä ei ollut samanlaista rauhaa kuin jokirannassa, vaan saman tien varressa on useampi naapuri ennen meidän tonttia. Tontin takarajallakin menee pururata, olisikohan siellä kovakin trafiikki? Mitä enemmän tontilla käytiin tallustelemassa, sitä enemmän rakastuttiin. Ihanan suojainen paikka, ikkunoista tulee näkymään metsä. Metsän rauhoittava vaikutus. Alunperinkin oikeastaan halusin metsänrantaan, koska olen metsänrannasta kotoisin. Miksi edes sekoiltiin rannan kanssa? Metsä tarjoaa niin lukemattomia ja ihania mahdollisuuksia leikkiin. Ihana paikka lähteä ulkoiluttamaan koiria. Ja tontti on metsästä huolimatta aurinkoinen. Nyt kun seison tontilla, tiedän että se on ihan täydellinen meille. Ja on se niin rauhallinenkin, että ainakin puolet rakkaan metsämieheni toiveesta ”pitää pystyä kusemahan ja ampumahan omas pihas” -toteutuu. Ja aivan hollilta alkaa mahdollisuus toteuttaa sitä toistakin puolta. Nyt meillä onkin sitten oma puolenhehtaarin metsä. Josta toki jo ollaan pihamaan osuus kaadettu. Siihen se meidän hirsitalo sitten loppukesästä/alkusyksystä nousee. Mutta miten me hirsitaloon päädyttiin ja millainen siitä sitten tulee? Siitä myöhemmin!