Suussasulava telkkäfile




Telkkä on sorsien heimoon kuuluva keskikokoinen kokosukeltaja. Telkkä on vilkas ja pirteä lintu, joka on varsinkin muuttoaikoina hyvin valpas ja varovainen. Sen lento on erityisen nopeaa ja linnun lentäessä kuuluu tunnusomainen viuhina. Telkkä nousee vedestä muiden kokosukeltajien tapaan juosten pitkin vedenpintaa. 
-Wikipedia 


Telkkä ylipäätään on mitä ilmeisimmin melko parjattu lintu, monet esimerkiksi liottavat sitä maidossa yön yli häivyttääkseen makua. Googlettelin vähän lisää aiheesta, mutta kyllä siellä enemmänkin oltiin sitä mieltä, että telkkä käy pataan siinä missä muutkin sorsalinnut. Mikäli ruuanlaittotaitoja löytyy. Nahka telkässä on tiukemmassa kuin muissa ja sen kyllä huomasin  itsekin kun R lintuja nylki.

Täällä  oli ihan hyvä vinkki siitä, miten nahkan irrotusta voi helpottaa: "Se täytyy myöntää, että nahka on telkässä tiukemmassa. Yksi erittäin hyvä apuväline on fileerausveitsi. Leikkaan täkkälihat irti rintalastasta nahkoineen ja sipaisen nahkan irti rintapalasta fileerausveitsellä."

Samaisella sivustolla neuvottiin myös, että nylkeminen on helpompaa, mikäli sen suorittaa heti lämpimänä. 


Koska minulle oli ensimmäinen kerta kun syön (saati valmistan) telkkää, ei haluttu tehdä mitään pataruokaa. Marinoin fileet itsetehdyssä marinadissa jossa oli: 

n. 1dl rypsiöljyä
n. 1rkl riistamaustetta
3 valkosipulinkynttä murskattuna 
n. 1 rkl siirappia
ripaus sulaa&pippuria myllystä 

Lihat marinoituivat noin vuorokauden ja sitten ne pääsivät grilliin. 


Mukana on myös possun pihviä. Riku onnistui grillauksessa ihan täydellisesti, sisus jäi juuri sopivan punertavaksi. Liha oli suussasulavan pehmeää ja todella maukasta. Toki, maku on selvästi riistainen ja aavistuksen maksainen. Mutta mielestäni todella hyvä. 



Kastikkeena toimi Knorrin valmis sienikastike. Ei siis sellaista itse suurustettavaa, vaan ihan semmonen joka vain lämmitetään. Olin ostanut sen varalle kaappiin, mutta koska sieniharrastus oli niin lapsenkengissä vielä, emme päätyneet valmistamaan poimimiamme sieniä ruuaksi, joten tyyydyimme tähän persiljalla höystettynä. Olikin tosi maistuva kastike! 




Hyvän ruuan jälkeen onnellisena ruokalevolla. Vahva suositus, ei muutakun telkkä metsälle! :) 

Kommentit