Raksaviikko 8 29.7.-4.8.2019
Maanantai
Menin tontille puolilta päivin ajatuksena ainakin tyhjäillä
kärryt, jotka Rn isä oli ystävällisesti tontille kuskannut, mun arkaillessa niiden kanssa ajoa. Oon kyllä joskus ajanut kärryt perässä ja tuskin selviän
tästä projektista ilman että ajan kärryt perässä. Kärryt oli siis täynnä
pilariharkkoja. Tontilla aloitin kuitenkin pähkäilemään väliseiniä. Herra
mestarilla oli omia kiireitä, kaivinkonekuski oli ”lomautettu”, R vielä töissä
ja M jäi isovanhempien huomaan, joten sain tehdä ihan rauhassa hommia.
Hiljaisuudessa mittailin, laskin mittoja yhteen ja sain varmaan miljoona ryppyä
kulmien kurtistelusta piirroksille. Lopulta sain puuttuvat seinät paikalleen ja
Rkin saapui tontille. Yhdessä saatiin styrox-palapeli kasattua lopulta.
Putkarikin kävi tekemässä kaivoja.
Päivän tiesi olevan täynnä siinä kohtaa, kun yritin vanhasta
piirrustuksesta selittää putkimiehelle, miten olin uudelleen suunnitellut
kodinhoitohuoneen kalustuksen ja mihin jakotukki tulisi. R kävi hakemassa mun
selityksen tueksi uudemman kuvan, jossa uusi asetteluni kävisi ilmi. Katsoin
kuvaa ja ihmettelin että paikalle, jota olin juuri yrittänyt selittää, onkin
piirretty ”joku jakotukki!” Putkimies ja R katsoivat mua hetken ihan hiljaa ja
onneksi itsekin tajusin, että niin juuri siitä jakotukistahan me puhuttiin.
Lopuksi kannoin pilariharkot pois kärrystä. Illalla lihakset aivan tärisi
pitkästä päivästä, mutta onneksi kotiin saapuessa M huudahti ”Voi äiti rakas, sinä olet niin reipas
tyttö!”
Tiistai
R piti vapaata ja herra timpurikin saapui tontille
ensimmäistä kertaa. Timpurina meillä on mun isäpuoli Jarmo, joka on myös veljeni hirsitalotyömaalla jo ehtinyt hyväksi harjoitella hirsirakentamista. (http://www.jarmohuhtanen.fi/) Vielä herra timpuri kävi
vain päiväseltään ja jatkaa vielä toisella työmaalla. R pääsi lautapojaksi, ja
päivän aikana valmistui reunamuotit lattiavalua varten. Muottien alle
asennettiin huovan tapainen kaistale, sulkemaan radonin kulkeutumista
sisäilmaan betonisokkelin ja hirsikehikon välistä. Valetaan siis ennen hirsikehikon
kasaamista, joten muottien teko oli erityisen tarkkaa puuhaa, sillä lattiavalu
nousee puoleen hirteen asti. Kantavat väliseinät tarkastettiin ja styroxin päälle asennettiin finnfoam sekä tukiraudoitus. Illalla R pääsi koulutustaan vastaaviin hommiin
pitkästä aikaa, sillä vedettiin sähköjohtojen suojaputket. Valussa kulkevat putket koostuivat
suurimmaksi osaksi vain jostain antennikaapeleista ja muut R vetää katon kautta.
Mä lähinnä siivoilin ja auttelin kiinnittämään putkia tarvittaessa.
Keskiviikko
Oltiin varattu talon lattian valu perjantaille, mutta herra
mestari luuli että oltiin vitsailtu. Kun asian todellinen laita valkeni, käsky
kävi perua valu hetipaikalla. Saatiin siirrettyä päivä seuraavan viikon
tiistaille. Tallin lattia odotteli valmiina torstain valua. R piti edelleen
vapaata ja sai sekä ystävän että isänsä apujoukoiksi. Onneksi meillä on niin ihanat
tukijoukot! Kun iltapäivällä tulin töistä, oli talo taas ihan erinäköinen.
Miehet oli kolmeen pekkaan saaneet melkein kaikki raudoitusverkot kannettua ja
aseteltua paikoilleen, ihan pari hassua palaa puuttui. Herra T myös hitsaili
vanhana hitsarimaestrona kulmaraudan tallin ajoluiskaan. Hyvä tuli! Rn isä ehti
asentaa myös melkein kaikki korput (muovihärpäkkeet, jotka nostavat
rautaverkkoa irti styroxista).
Herra mestarikin hurautti katsomaan mitä ollaan saatu
aikaan. Mun ilta kului surratessa rautaverkkoja kiinni toisiinsa ja R hääräsi
kaikenlaista yhtä aikaa. Putkimieskin saapui tontille katsomaan autotallin
valukutoon ja mittailemaan talon kaivoja oikeaan korkoon.
Torstai
Torstaina R menikin jo kuudeksi
tontille, jossa betoniauto jo odottelikin. Oli koittanut valupäivä. Sitä
ihmetellessä aika kuluikin lounaaseen, vaikka olivat herra mestarin kanssa
kyllä sadevesiputkistoakin asennelleet taloon. Mä saavuin autohuollosta ja
mentiin kaikki yhdessä lounaalle. Käydään muuten usein Vanhassa Paukussa
sijaitsevassa ravintolassa, iso suositus! Valu tuli sillä aikaa valmiiksi, ja
pian sitä sai kastella. Sitä vartenhan tietysti piti taas käydä rautakaupassa
hakemassa vesiletkuun kastelupää. R sanoi että jonain päivänä oli käynyt 6
kertaa rautakaupassa. Kuluuhan se aika niinkin! Kun betoni oli hyväksi
kasteltu, aseteltiin päälle muovi. Iltapäivällä surrasin loppuja raudoituksia
kiinni ja miehet alkoivat rakennella terassien pilareja. Mä en jäänyt illaksi
vaan menin huilimaan, että jaksaisin tulevan yövuoron. R jäi vielä hommiin ja
Rn isäkin oli tullut auttelemaan tontin siivoilussa. Kaivinkonekuskikin kutsuttiin ”lomautukselta”
perjantaiksi työntouhuun.
Perjantai
Herra mestari hääräsi
tontilla kaivurikuskin kanssa koko päivän, ja taas nousi murskekorkeus. Yhdeltä
sivulta taloa on jo lopullisessa korossa. Myös osa terassin pilareista oli löytänyt
paikkansa. Pilaria saakin asennella muillekin asti, sillä yhteensä taloon tulee
terassia 62 neliötä. Jäätävä määrä, meidän entisen asunnon verran!
Viikonloppuna aika meni meillä molemmilla
töiden parissa, jotain pieniä fiksailuja kuitenkin käytiin tekemässä. R kasasi paremman
telineen sähköjohtojen nousukohdalle ja täytteli vielä rakoja uretaanilla.
Sunnuntaina putkimies asensi lattialämmityskaapelit ja rakenteli jakotukin. Meidän putkityöt tulee muuten LVI-Tekniikka J.Viita Oy:ltä. (https://www.lvitekniikkaviita.fi/)Melkein
kaikki on sunnuntai-iltana valmiina tiistaista valua varten. Vähän pitäisi käydä vielä
putsailemassa alustaa, esimerkiksi pilarien kohdat, jotka ovat täyttyneet
styroximoskasta. Sitten ei muutakuin valamaan.
Ei ole vielä tullut vastaan sellaista rakennusprojektia, etteikö työmaan ja läheisimmän rautakaupan välinen reitti tulisi tutuksi. Vaikka kuinka muistaa aina ostaa tarvitsemansa... Mutta hyvähän siitä valusta tuli! Itsellä olisi ensi kesän projektina rakennuttaa uusi autotalli/varastorakennus, ja olen ruvennut miettimään, josko se onnistuisi kätevästi tällaisista hiilineutraaleista betonielementeistä.
VastaaPoistahttps://www.pielisenbetoni.fi/hiilineutraali/