Raksaviikko 10 12.-18.8. 2019

Maanantaina R ja timpuri tekivät tontilla iltavuoron. Kummisetäni hurautti nosturiautollaan (Nostopalvelu V-P Hemminki) pihaan ja niin alkoi kattotuolien asentaminen. Tunnissa kattotuolit olivatkin jo omilla paikoillaan. Ei muutakuin Pekalle rimpauttamaan, kun nostoja tarvitset! Jo vain käy, pitkällä kokemuksella. 










Tiistaina, Keskiviikkona ja Torstaina timpuri hääräsi tontilla lähes yksinään, välillä herra mestari oli käynyt lautamiehenä auttelemassa. Kaivinkonekuski finisteli pihoja. Pilarien välialueet ja viimeiset styroxiasennukset saatiin tehtyä ja peiteltyä. 



Perjantaina ehdin itse ensimmäisen kerran tontille, ja voi pojat oli päivä. Hioin hiomakoneella talon betonilattian. Koneessa oli timanttilaikka. Meistä ei kavereita ihan ensimmäisellä, eikä toisella kerralla tullut. Timpuri koitti vähän opastaa laitteen saloihin, ja oon kyllä ko. laitetta aikanaan käyttänyt, vaikken tosin kyllä timanttilaikalla. Tuntui kuitenkin ihan vieraalta, kuin ei olis koskaan konetta nähnytkään. Yritin ja yritin, mutta kone vaan meni mihin sattuu holtittomasti. Timpuri koitti huikkia välillä että älä yritä voimalla, vaan ihan kevyesti nostelet. Tuntui hullulta, mutta jonkun reilun puolentunnin harjoittelun jälkeen opin antamaan periksi, enkä yrittänyt viedä konetta voimalla, vaan kevyesti pitäen. Mikä taas oli järjetön ristiriita siihen, että tarvitsi kuitenkin suuren voiman pitämään koneelle vastaan, mutta samalla käsillä ei saanut yhtään puristaa. Yhä uudestaan työnsin koneen takaisin keskelle, turvalliselle putkettomalle alueelle, missä kokeilin taas uudelleen. Sitten vain alkoi yhtäkkiä sujua ja sain koko lattian hiottua. Kyllähän illalla tuntui lihaksissa! Ja koko viikonlopun. Loppupäivästä kannoin timpurille lautoja, ja Rn kanssa illalla siivottiin pihaa. Kaivinkonekuski kävi lauantaina tasoittelemassa pihaa. Vitsi että alkaa olla hyvä! 







Kivaa alkanutta viikkoa, palaillaan! 

Kommentit

  1. Voin kuvitella, että itselle varmasti olisi vaikeaa hiomakoneella hiota. Hyvä, että sinulla alkoi sujumaan. Meillä pihalla kaivinkoneurakointi meneillään. Rakennetaan meille varastorakennusta. https://www.maansiirtorasanen.fi/palvelut

    VastaaPoista
  2. Olemme myös rakentamassa perheellemme uutta omakotitaloa Turun seudulle. Seuraavana olisi tulossa kanssa betonilattioiden hionta ja vuokrasimme juuri hiomakoneen, minkä mukana tulee myös teilläkin ollut timanttilaikka. Toivottavasti tämän kanssa työskentely sujuu mutkitta - saa nähdä saadaanko pidettyä kone hallinnassa!

    VastaaPoista
  3. Kiva seurailla toistenkin rakennusprojekteja. Eikö olekin mahtava tunne, kun talo alkaa hiljalleen nousta? Nostokuljetusta tarvittiin meidänkin remontissa, se onkin jännittävä vaihe.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista seurailla miten tuollainen talo oikein nousee. Me ostimme viime vuonna vanhan omakotitalon täältä Helsingistä. Harmi vaan, että rakennus on hieman vajonnut vuosien saatossa ja nyt mietimmekin pitäisikö sille tehdä jonkun näköinen oikaisu. Lisäksi mekin odottelemme kevättä, että saisi kaivinkonekuskin kutsua paikalle pihahommiin.

    VastaaPoista
  5. Se on hyvä, kun voi kummisedälle soittaa, ja kohta on nosturiauto pihassa :D Me olemme parhaillaan kunnostamassa vanhaa rintamamiestaloa Helsingin Käpylässä, ja olen tässä katsellut kurottajan perään.

    https://www.kurottajapalvelusalonen.fi/nostopalvelu

    VastaaPoista
  6. Meillä alkaa rakentaminen lähiaikoina. Vielä täytyy myös nosturipalvelu hankkia nopeasti, meidän tutulla semmoinen on mutta hän ei pääsekään avuksi. Mukava seurata näitä blogeja. Saa itsellekin inspiraatiota ja puhtia urakkaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti