Raksaviikot 14-17 9.9.-6.10.


Viikolla 14 valmistui toisen toisenkin puolen räystäät ja sen jälkeen timpureiden aika kuluikin erkkerin jiiriä työstäessä. Siihen ei oikein selvää vastausta kuvista löytynyt ja kaikki oli aika hukassa miten sitä tulisi tehdä. Monien "oho" -lausahdusten ja palaneiden hermosolujen jälkeen se kuitenkin valmistui. Saimme kuulla, että alunperin ajattelemaamme hengittävää diffuusio aluskatetta myydäänkin kaupunkimme rakennustarvikeliikkeessä, joten laitoimme nyt sitten toisen puolen katosta sillä. Töitä katon kanssa painettiin taas lauantaita myöten. 


Herra mestari viritteli ikkuinoihin suojaksi muovit, ettei jatkuvasti sada sisälle. Jokapäivä sai lopuksi asennella katolle pressuja suojaksi. Ihan älyttömän stressaavia viikkoja oli, kun kehikko oli säiden armoilla ja lähes päivittäin suojauksesta huolimatta jostain välistä oli tullut vettä sisällekin. 


Vastoinkäymisiltä ei vältytty, sillä meidän kattopellit katosivat matkalla. Hirsitoimituksessa oli vääriä elementtejä, kuten mäntypaneelia kuusipaneelin sijasta. Koimme myös hieman yllätyksiä toimitussisällössä, mitä emme olleet huomioineet ja se oli harmillista. Ikkunatilaus sisälsi yhden vääränlaisen ikkunan. Mutta näistä onneksi selvittiin kaikista, eikä kuitenkaan mitää isompaa hätää ole ollut. Useimpien toimijoiden kanssa haasteet ovat selvinneet hienosti. Mutta tietysti nämä haasteet kasaantuivat kaikki yhtäaikaa ja söivät kyllä voimavaroja. 


Viikolla 15 jiiri valmistui lopullisesti. Autotallikin verhous valmistui ja sisältäkin R ehti sitä välitöinä väkerrelle, kun tavaran kantamiselta ehti. Kävin hakemassa autotallin ikkunat ja nekin löysivät paikalleen. 




Viikolla 16 alkoi peltikatto valmistua. Kattoa meillä oli asentamassa Lapualainen firma MH-Tek Oy. R asenteli vihdoin saapuneita oikeita paneeleja timpurin hupulaisena. Keskiviikkona lähdimme lomalle Lappiin. Se teki kyllä viimeaikojen korkeiden tressitasojen jälkeen todella hyvää. Viikolla 17 valmistui katto loppuun ja R ja herra timpuri sai ikkunat ja ovet paikalleen. Pääoven jätimme raksaovelle, ettei oikea ovi kolhiinnu. Muissa sisäänkäynneissä on jo oikea ovi. Yksi ikkuna oli vääränlainen, ikkuna on yhtenäinen mutta aukkoon kuuluukin tukipuu. Vielä ei ole selvinnyt, voiko tilattua ikkunaa hyödyntää vai onko vain tilattava kaksi uutta ikkunaa. Pääsisäänkäynnin sekä kodinhoitohuoneen sisäänkäynnin katoksissakin päästiin alkuun.  




Mulla oli viime viikolla niin paljon töitä ja koulua, etten käynyt raksalla kertaakaan. Perjantaina oli pakko vielä töistä tullessa käydä fiilistelemässä taskulampun valossa. Ihan mieletön onnen tunne valtasi kun katseli taloa ja paikallaan olevia ihania olkkarin ikkunoita. Kyllä se siitä! 



Rn isä onkin jo tehnyt paljon töitä siivouksen eteen tontilla, mistä ollaan kyllä niin kiitollisia. Mahtavaa ettei olla yksin projektin kanssa. Mutta silti tontilla on melkoinen siivo, johon täytyykin seuraavaksi keskittyä. Ja kun sais tallinkin siihen kuntoon äkkiä, että saa asentaa lämpöpumpun paikoilleen. Saa sitten taloonkin lämmöt päälle! Mutta siitäpä sitten lisää myöhemmin. Palaillaan! 

Kommentit

  1. Hyvä juttu, että ei kuitenkaan ollut kuin yksi väärä ikkuna. Toki mukavaa se varmasti olisi ollut, jos kerralla olisi kaikki sujunut oikein hyvin. Meidänkin täytyy tuo omakotitalon ikkunatilaus tehdä, samoin ovet täytyy valita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti