ME, MYSELF & I
Pohdin, että mitenköhän sitä nyt sitten itsensä esittelisi. Päädyin siihen, että kerron itsestäni viisi pääkohtaa. Tervetuloa seurailemaan, tälläinen tyyppi täällä kirjoittelee;
5 FAKTAA MINUSTA:
1. Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi vuotias poika. Perheemme
saa lisäystä heinäkuun lopussa, kun koiranpentumme on luovutusikäinen. Lapsuuden
perheeseeni kuuluu isä, äiti, isäpuoli, kaksi veljeä ja sisko. Minä olen
sisaruksista nuorin, ja kaikki olemme samasta puusta veistettyjä.
2.
Ammatiltani olen Sisustaja, olen valmistunut
keväällä 2012. Sen jälkeen olen opiskellut pari vuotta rakennustekniikkaa rakennusmestarin
koulutusohjelmassa, työskennellyt, matkustellut ja perustanut perheen. Syksyllä
2017 aloitin sosionomiopinnot Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa.
3.
Olen muuttanut 16 kertaa, joista 9 kertaa on
sisältänyt myös kaupungin vaihtamisen. En väitä, ettei tämä olisi varsinkin
nuorena ollut myös sangen vahingollista, mutta on se myös kasvattanut taitoa
sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Myös sosiaalinen verkosto on tästä syystä laaja
niin määrällisesti kuin alueellisesti. Olen asunut Lapuan lisäksi Kurikassa,
Seinäjoella ja hetken Vaasassa. Kotikaupunkini on Lapua, jossa nytkin asumme.
Toivottavasti en enää muuta kuin yhden kerran, omakotitaloon.
4.
Rakastan hyvää ruokaa, reissaamista ja luontoa. Näiden
teemojen ympärille blogini rakentuu. Mieheni metsästää, joten ruoka painottuu
suurimmaksi osaksi riistaruokaan.
5.
Arkemme on täysin hallittu kaaos. Mieheni
työskentelee vuorotyössä ja minä työskentelen opiskeluni ohella n. 35h viikossa
henkilökohtaisena avustajana vuorotyössä. Silti pitäisi löytää aikaa yhdessäololle,
harrastuksille ja kotitöille. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja onneksi
voin opiskella työvuorojenkin aikana. Mutta tokikaan, ilman hyvää tukiverkkoa
joka koostuu isovanhemmista, ystävistä ja joustavista työkavereista, ei tästä
tulisi kyllä yhtään mitään.
Kommentit
Lähetä kommentti