Raksaviikot 27-32 2.12-12.1.2020

Mukavaa alkanutta vuotta! Raksalla on painettu kuluneen puolentoista kuukauden aikana pitkää päivää, Rkin oli kolme viikkoa joululomalla. Se oli kyllä ihan huippujuttu, paljon kaikenlaista kummallista näpertelyä valmistui.




Joulukuun alussa pääsin aloittelemaan hirsien käsittelyä ja melkein sain sydänkohtauksen. Ja yliannostuksen teippaamisesta. Se, jos joku on yllättänyt rakentajat. JÄRJETÖN määrä teippaamista. Sydänkohtaus taasen johtui siitä, että R alkoi tutkia olohuoneessa, mikä uretaanituubissa on mahdollisesti vikana kun ei törsöä tuu. Ehdin sanoa, että "älä urheile siinä". Samassa kuitenkin tossahti ja tuubi levisi pitkin poikin. Jotenkin R sai kuitenkin pideltyä niin, että suurempia tuhoja ei tullut. Ja onni onnettomuudessa, M viihtyi koko seuraavan päivän tontilla tuolla uretaanikasalla leikkien. 


Hirsiä käsittelen Virtasen paneelimaalilla, valmiilla valkoisella. Väri on  kermainen, eli ei puhdas valkoinen. Ensimmäisen kerroksen levittämisen on hermoja raastavaa, lopputulos näyttää fiaskolta, kuin huonolaatuiselta meikkivoiteelta laikukkaasti kuivalla iholla. Mutta toisen kerran jälkeen lopputulos on hyvä. 




Ollaan tiivistetty ikkunoita niin teipillä kuin akryylimassalla. Mulla meni hermo meidän vähän huonosti toimivaan akryylipyssyyn, niin aloin teippaamaan. Mutta parempana vaihtoehtona suosittelen herra timpurin meille opettamaa akryylimassa -konstia. Teipissä nimittäin on se haasteena, ettei tarvitse paljon olla vinossa kun loistaa listan alta kirkkaasti kuin pohjantähti. Ja sit kyllä tympii!



Joulun alusaika hurahti eristäessä, tiivistäessä ja pohjatöissä. Aaton aattona herra timpuri joutui pihahommiin ja rakenteli meille mahtavan terassin. Kyllähän siellä kelpaa sitten joskus loitia kesäpäivänä. 




Herra mestari pyysi suojamaan kodinhoitohuoneen lavuaarin taustan kosteuseristeellä, koska kuulemma sinne usein kosteutta jostain luikertelee, vaikka laittaisikin pleksin. Vois jättää noin kun onniin söpön sinertävän vihreä. 











Vuoden vaihtuessa alkoi valmistakin pintaa syntyä urakalla. Takka valmistui ja piippukin saatiin "pienen" vetkuttelun jälkeen katolle. Herra timpurilla ja Rllä tais olla kisa, kumpi keksii parempia tekosyitä olla piippua laittamatta, mutta ilmeisesti kulmat alkoi mennä tarpeeksi kurttuun kun piippu katolle istahti ja ensimmäiset tulet takkaan saatiin. 

Pesuhuoneessa ja pikkuvessassa on seinäpinnat laatoitettu, mutta vielä ei päästä lattiaa tekemään. Tälläviikolla R koitti hioa vielä käsikoneella pesuhuoneen lattiaa, josko tuo sitten kuivaisi nopeammin sallittuihin prosentteihin ja päästäis vihdoin hommiin. Siinäpä tärkeä tipsi rakentajille: hio, tai varmista että työtä suorittava henkilä hioo lattian kunnolla, eikä betonin liimapintaa jää lattiaan. Tämä hidastaa lattian kuivamista. (Kyseessä ns. normibetoni!) 

Mä oon saanut kolmen makuuuhuoneen seinät valmiiksi, seuraavaksi käsittelyä odottelee olohuone-keittiö tila, eteinen, kodari (jota M kutsuu kodin korjaushuoneeksi) ja meidän makkari. Seinätasoitetta kasvaa varmaan kohta korvistakin ulos, mutta eikö se siitä! 

Postista tuli iloinen yllätys viikolla, kun meidän keittiökalusteiden toimituspäivä varmistui. On siis aika aloittaa postaussarja keittiön valinta vinkeistä, pysy kuulolla. Ja kiva että teitä käy tasaisesti onnettomasta postaustahdista huolimatta. Instan instastooreja päivittelen eniten, eli sieltä kannattaakurkkia missä mennään. Ootte myös löytäneet sen hyvänä kanavana ottaa yhteyttä, saa kysellä jatkossakin! 

Ihanaa lauantaita. Palaillaan! 






Kommentit