Mökillä on kaikki hyvin!
Mulla on nyt toinen lomaviikko puolessa välissä, ja tämä viikko on ensimmäinen yhteinen lomaviikko. Viime viikko kului hoidellessa roikkumaan jääneitä asioita, siivoillessa ja puristin viimeiset koulutehtävät kasaan. Yksi päivä meni äidin luona, jossa ainakin yritettiin olla apuna marjojen noukkimisessa. Päätin myös viime viikolla, että en kirjoita blogia ennenkuin olen saanut koulutehtävät pakettiin.
Lauantai-iltana saavuttiin mökille Rovaniemelle. Aika menee täällä niin nopeasti, mutta paljon olen kyllä kuvaillut että voi sitten myöhemmin kirjoitella. Ollaan tehty metsäretkiä, uitu ja saunottu, kalastettu sekä kokkailtu.
Sai se R eilen melkoisen vonkaleen, tänään pitäisi niitä vielä illalla krillailla. Pari ahventakin joesta on noussut.
Lunakin on viihtynyt hyvin veneessä, vähän liiankin hyvin. Rohkeasti kuikuilee välillä reunoilla, kyllä on ottanut syrämestä!
Yksi viikon ykkösjutuista on ollut vanha kunnon choco -peli, jota täytyy pelata uudestaan ja uudestaan.
Ollaan viimeinkin ehditty fiilistelemään viime vuotista Kreikan reissua. Tuotiin reissulta pari eri viiniä ja oliiveja, ei kuitenkaan oikein oo ollut kotona sellaista kohtaa että oltais ehditty niistä nautiskelemaan, mutta vihdoin on aikaa. Jotenkin täällä mökillä rentoutuu ihan eri tavalla, kuten nassustakin varmaan näkyy; mökillä on kaikki hyvin.
Luna kasvaa ja rohkaistuu kovaa vauhtia, sunnuntaina tulee mittariin jo 11 vkoa. Melkoinen ronttikin siitä on kuoriutunut, mutta myös tottelevainen ja herttainenkin.
Palaillaan!
Kommentit
Lähetä kommentti