Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Rakkauslomalla Vaasassa ja muita kuulumisia

Kuva
Viime viikonloppu hujahti nopeasti ja piti sisällään paljon ihania juttuja. Viimeaikoina, kun mulla on aika tiukka jakso koulussa, ja on ollut hirvimettät ja päivystykset (siis Rllä), on perheen yhteinen aika, ja erityisesti parisuhteen yhteinen aika ollut kortilla.  Nyt kuitenkin otettiin takaisin, ja perjantaina lähdettiin uimahalliin. M nautti täysillä, ja olis polskinut vaikka kuinka, mutta uimahallin kellukkeet eivät ihan riittäneet tukemaan. Siitäkös herra suutahti kun piti pitää kiinni, kun "minä itte".  Lauantaina käytiin aamulenkillä ihanassa auringonpaisteessa, oli kyllä niin ihanaa sateisen ja sumuisen viikon jälkeen. Sitten vietiin lapsoset hoitoon ja iltapäivällä suunnattiin Vaasaan.  Olin varannut meille Scandic Vaasasta huoneen, jossa oli oma sauna ja poreamme. Sen ihmeellisempiä suunnitelmia meillä ei ollut, kuin käydä syömässä ja nauttia poreista ja ihan vaan jutella. Niin vähän on viimeaikoina pystynyt kuuntelemaan toisen kokonais

MIMMIT TIMMIKSI VOL. 1

Kuva
Aloitin 1.10.  Ritakin  Mimmit timmiksi! -valmennuksen. Jotenkin nyt kun työkään ei oo enää uusien apuvälineiden myötä fyysisesti erityisen kuormittavaa, ja vapaa-ajallakaan ei ole tullut liikuttua, kunto on romahtanut ja kesällä tuli muutamakin kilo, ruoka oli hyvää ja sommersby. :-D Vaikka siis todellisuudessahan me liikutaan aika paljon, mutta sellanen liikunta mistä kunto kohoais ja tulis rasitusta niin se on puuttunut. Tavoitteeksi asetin pudottaa ainakin 8kg painoa ja saada ruokarytmi kuntoon, sekä opetella uudelleen löytämään aika liikunnalle. Just tästä muuten yhden vanhemman naisen kanssa keskusteltiin uimahallin pukkarissa, ja se mulle heristi sormiaan että kyllä sitä kuule pitää vaan opetella ottamaan sitä omaa aikaa omalle hyvinvoinnille. Lupasin noudattaa neuvoa. Vaikka periaatteessa meillä syödään suhteellisen terveellisesti, niin mun kompastuskivi on ollut päivät yksin kotona. Niin silloin kun M oli ihan pikkunen, ja erityisesti nyt kuluneen vuoden aikana, kun